Osaathan olla ylpeä työstäsi?

Työllä on suuri merkitys meidän jokapäiväisessä elämässämme. Työ määrittää paljon identiteettiämme ja sitä, kuinka tärkeäksi koemme itsemme. Merkityksellisen ammatin löytäminen ei ole itsestäänselvyys, eikä varsinkaan se, että kyseisellä ammatilla työllistyy. Oli ammattisi mikä tahansa, ole siitä ylpeä!

Ammatin valinnassa kannattaa pitää kaikki ovet avoinna

Unelma-ammatti ja ammatti, josta todella nautit eivät välttämättä aina kohtaa. Kaikilla meillä on se “lapsuuden haaveammatti”, joka aikuisella iällä saattaakin tuntua täysin epärealistiselta. Unelmiaan kannattaa kuitenkin seurata ja aloittaa ensin työstä, joka sivuaa haaveammattia.

Kukaan ei ole tähti syntyessään; jos esimerkiksi haaveilet näyttelijän urasta, aloita käymällä teattereissa tai liity harrastelijateatteriin. Harrastuksesta on helppo tehdä ammatti esimerkiksi kevytyrittäjyyden avulla.

Toisilla taas ei ole harmainta aavistusta siitä, mikä haluaisi olla isona. Lapsuuden haaveammattina oli astronautti, mutta juuri nyt se tuntuu hieman yliampuvalta. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, ettet anna kaukana möllöttävän unelman olla miellekkään ja kiinnostavan työn löytymisen tiellä. Ehkä oletkin kiinnostunut hoitoalasta? Tai aivan jostain muusta.

Kun pidät kaikki ovet avoinna, et menetä hyviä työmahdollisuuksia ja voit löytää ammatin, josta et ollut osannut edes haaveilla.

Useat työnhakusivustot tarjoavat erilaisia ammatinvalintatestejä, jotka voivat olla suuntaa näyttäviä. Voit tehdä sellaisen esimerkiksi täällä. Ammatinvalintaan liittyvää konsultointia voit hakea myös TE-palveluiden ohjaamo -neuvontapisteestä, josta saat ilmaista apua työhön sekä koulutukseen.

Ole ylpeä ammattitaidostasi alalla kuin alalla

Ammatin ja työn motivaattoreina ei suinkaan ole vain unelmien toteuttaminen ja elämän mielekkyyden löytyminen. Pääasiallisesti teemme työtä ansaitaksemme elantomme. Kaikilla meillä tulisi kuitenkin olla mahdollisuus tehdä juuri sitä, missä olemme hyviä ja mistä nautimme. Jokainen työ on tärkeää sen mediaseksikkyydestä tai palkkatasosta huolimatta. Hyvä mittari siihen, onko ammatinvalintasi oikea, on esittää itsellesi kysymys: Olenko ylpeä työstäni ja ammattitaidostani?

Tähän voit käyttää näitä apukysymyksiä:

  1. Miksi ja kenelle tätä työtä teen?
  2. Miten hyödyn siitä itse?
  3. Miten muut hyötyvät siitä?

Kukaan ei halua tehdä merkityksetöntä työtä, josta ei saa arvostusta itseltään tai muilta. On rohkeutta arvostaa omaa työtään, riippumatta ulkopuolisista tekijöistä. Jos sinä et edes arvosta omaa työtäsi, kuka arvostaa? Se, että on itseriittoinen ja tietää olevansa hyvä työssään, vaati työminänsä hyvää tuntemusta. Kartoita siis missä asioissa olet työssäsi hyvä ja missä on parannettavaa. Näin osaat vaatia työnkuvaasi kuuluvaa kohtelua, kun pidät omaa ammattitaitoasi arvossa ja tärkeänä. Annat myös samalla itsestäsi ammattitaitoisen kuvan ja menestyt palkkaneuvotteluissa sekä uralla etenemisessä.

Itsensä markkinoimisen taito

Kun osaat seisoa ylpeästi ammattisi takana, teet osaamisesi markkinoinnista helpompaa. Markkinointi on työelämässä etenemisen kannalta tärkeä väline tunnettavuuden lisäämiseksi ja asiakkaiden keräämiseksi. Sosiaalinen media on helpoin ympäristö saavuttaa kohdeyleisösi ja sen tarpeet. Kätevimmät kanavat ovat Facebook, Instagram, Youtube, Twitter, Pinterest ja Linkedin. Seuraa näissä kanavissa aktiivisesti alaasi ja palveluusi liittyviä avainsanoja, niin saatat saada yllättäviäkin työkontakteja.

Jos edelleen kamppailet ammattiylpeytesi kanssa, voit rakentaa someen itsestäsi juuri sellaisen kuvan kuin haluat. Kuuluuko ystäväpiiriisi esimerkiksi median moniosaaja, jonka kanssa voit kehittää itsellesi haluamasi näköiset nettisivut ja luoda houkuttavat some kanavat? Voit myös käyttää apuna sovelluksia, kuten Snapseed tai Unum, jotta saat tuotettua oman tyylisi mukaista sisältöä. Hyviä apuvälineitä digitaaliseen visualisointiin saat myös About.me, vizualize.me ja resumup.com -sivustoilta.

Miten sinä olet ylpeä ammattitaidostasi? Meitä kiinnostaa kaikenlaiset tarinat!
Olethan yhteydessä osoitteeseen: sanna@freelaskutus.fi

Lisää luettavaa

Joulustressin selätys

Joulustressin selätys

To Do -lista töissä tuntuu loputtomalta ja jouluradio pauhaa radiossa jo kolmatta viikkoa. Joulustressiä ei helpota yhtään kun naapurin Pirjo kertoo, että on ostanut jo kesällä kaikille joululahjat valmiiksi. Tässä ajatuksia sykkeen tasaamiseksi. Hyvä paha stressi...

Oodi osaajille ja osaamisen mahdollistajille!

Oodi osaajille ja osaamisen mahdollistajille!

Kiireetön aamu, höyryävä kahvikupponen ja tietokone pöydällä. Päivä täynnä käyttämättömiä mahdollisuuksia –hymyilen. Täten Markus Mäkelä, markkinointiviestinnän ammattilainen, kuvailee työpäivänsä alkua. Näin on alkanut hänen tyypillinen työpäivä jo jonkin aikaa....

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Liittyminen on ilmaista nyt ja aina, eikä se velvoita sinua mihinkään. Maksat palvelun käytöstä vasta kun alat vastaanottamaan suorituksia.

Kysyttävää? Autamme mielellämme.

asiakaspalvelu@freelaskutus.fi / 0203 323 45