Etätyö – vapautta sekä vastuuta!

Tämänhetkinen tilanne maailmalla pakottaa suuren osan ihmisistä etätöihin. Onneksemme digitaalinen sekä muu paikkariippumaton työ antaa monelle mahdollisuuden etätyöskentelyyn. Työskentelyn muodolla on suuri merkitys työtehokkuuteen ja siksi monet yrityksetkin puoltavat etätyön mahdollisuutta. Vaikka etätyöt tuovat mukanaan aika- sekä paikkariippumattoman vapauden, tuo se myös haasteita, joissa itseohjautuvuus korostuu.

Etätyön plussat

– Digitalisaation kehittyminen mahdollistaa yhä jouhevammin paikkariippumattoman työskentelyn. Etätyöskentely lisää työnteon joustavuutta, mahdollistaa paremmin työn ja muun elämän yhteensovittamista, lisää parhaimmillaan työn tuottavuutta ja on myös ekologinen vaihtoehto, työyhteisöjen ja organisaatioiden kanssa työskennellyt psykologi Erika Palomäki kertoo etätyöskentelystä.

Työterveyslaitoksen mukaan toimistotyössä on paljon häiriötekijöitä. Työ keskeytyy noin kolmen minuutin välein. Noin puolet keskeytyksistä tulee ulkoapäin ja puolet keskeytyksistä ovat sellaisia, joissa oma tarkkaavaisuus herpaantuu pois fokuksesta.

Tämä osoittaa, että toimistotyö ei välttämättä ole aina paras vaihtoehto yksilön työtehokkuuden maksimointiin, mutta miten saadaan koko tiimi toimimaan etänä?

– Uusien toimintatapojen opettelu ottaa aina oman aikansa. Nyt on hyvä mahdollisuus olla luova ja tehdä uusista etätyön tuomista toimintatavoista myös pysyviä tulevaisuuden työkaluja. Viestinnän on oltava tiimien sisällä selkeää ja tätä ei voi ikinä harjoitella liikaa. Myös tiimin sisäiset kahvihetket voi pitää etänä, eikä etäpalaverille tarvitse välttämättä olla yksittäistä tiettyä agendaa, vaan syy voi olla esimerkiksi yhteishengen ylläpitäminen sekä yleinen keskustelu.

Etätyö on tullut jäädäkseen – maksimoi tehokkuus

Varsinkin yrittäjien, freelancereiden ja kevytyrittäjien työajat ovat usein itse päätettävissä ja riippuen alasta myös se, missä ja milloin työskentelet. Uusi työaikalaki helpottaa myös työsuhteessa olevan henkilön työskentelyä joustavammin.

Tässä artikkelissa HRS Advisors Oy:n rekrytointikonsultti Jenny Blom kertoo muun muassa siitä, kuinka käy yhä useammin rekrytointien parissa keskustelua etätyömahdollisuuksista sekä joustavista työtehtävistä elämäntilanteen mukaan.

“Etätyö ajatellaan usein työntekijän hyvästä työstä ansaitsemaksi palkinnoksi, vaikka se vaatii tekijältään vahvaa itsensä johtamista ja työtapojensa tuntemista.” Blom kirjoittaa.

Uusi itseohjautuva työelämä tuo siis mukanaan omat haasteensa ja on tärkeää maksimoida oma keskittymisensä määrittelemällä itselleen selkeästi, missä ja miten työteho pysyy parhaiten yllä.

– Etätyössä haasteena voi olla työn ja vapaa-ajan rajojen hämärtyminen, jolloin itsensä johtamisen taidot korostuvat, Palomäki muistuttaa.

Tässä muutama vinkki, joilla pääset alkuun, kun työskentelet etänä:

  • Järjestä itsellesi selkeät työajat. Milloin aloitat ja milloin lopetat?
  • Pue päälle työtä tehostavat vaatteet – yöpaidassa olo voi olla liiankin rento.
  • Kokoa kotitoimisto – karsi työpisteeltä kaikki ylimääräinen tavara ja hanki mukava tuoli.
  • Laita puhelin äänettömälle ja vastaa ystävien viesteihin myöhemmin. Tämä pätee myös työyhteisön viestiketjuihin sekä sähköpostiviesteihin.
  • Pidä taukoja. Toisille on helpompaa työskennellä pitkissä pätkissä, toiset taas ovat tehokkaampia lyhyemmissä työnteko sykleissä.
  • Tsekkaa tämä pomodoro- tekniikka, jos lyhyemmin jaksotettu työnteko kiinnostaa sinua.

Millainen on sinun kotitoimistosi – lähetä meille kuva!:)

Lisää luettavaa

Ensin terveys, Sitten työt!

Ensin terveys, Sitten työt!

Koronavirus aiheuttaa suurta huolta maailmalla ja vaikuttaa täten myös työelämässä. Tartuntatautien leviämiseen voimme itse vaikuttaa helposti esimerkiksi huolellisella käsihygienialla sekä oikein yskimällä. Jos tartunta kuitenkin iskee, kuka korvaa menetetyn...

Kesä töissä vai kesäöissä?

Kesä töissä vai kesäöissä?

Opiskeluajoilta mieleeni on erityisesti jäänyt tammikuinen kaamosajan tunne siitä, että jotakin olisi alettava tekemään, jos aion napata itselleni kesätyöpaikan. Haahuilin internetissä etsien avoimia työpaikkoja samalla miettien, miten jäätelömyyjän tai...

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Liittyminen on ilmaista nyt ja aina, eikä se velvoita sinua mihinkään. Maksat palvelun käytöstä vasta kun alat vastaanottamaan suorituksia.

Kysyttävää? Autamme mielellämme.

asiakaspalvelu@freelaskutus.fi / 0203 323 45